Hyvää Uutta Vuotta 2022
Kiitämme kaikkia vieraitamme vuodesta 2021.
Lisäksi kiitämme henkilökuntaamme, sukulaisia ja ystäviä kaikesta avusta jota olemme saaneet.
Toivotamme kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2022.
Agneta ja Jarmo
Kesäapua
Hyvä tilaisuus pariskunnalle viettää kesä Nauvon saaristossa. Tarvitsemme kesäapua monenlaisissa tehtävissä mm. kalastuksessa ja pienviljelyssä. Myös vierasvenesataman hoitoon liittyy monenlaisia tehtäviä. Kotisivuihimme, stenskar.fi, tutustumalla saa hyvän kuvan elinkeinoistamme. Asuntona toimii peruskunnostettu "mummonmökki" ( ks. kuvat ).
Lisätietoja: 0400 789378 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Veneily ja mökkeily kesä 2020
Keväällä levinneen pandemian johdosta taloudelliset kehitysnäkymät tälle vuodelle olivat todella synkät.
Matkailualan kesäsesonkia varjosti mahdolliset kansalaisten liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset.
Kaikista rajoituksista johtuen ihmisten vapaudenkaipuu oli jo vapulle tultaessa niin suuri että veneilykausi
lähti toukokuussa käyntiin oikein ryminällä. Toukokuu oli siis ennen näkemättömän vilkas.
Kokonaisuudessaan kulunut vuosi on ollut meidän yritykselle hyvä.
Sillä, että veneilijät ovat ottaneet hyvin vastaan suuret investointimme palveluiden parantamiseksi,
on suuri merkitys meille sekä taloudellisesti että henkisesti.
Lämmin kiitos kaikille vierailijoille.
Hyvää uutta vuotta 2021.
Jälleen näkemisiin Agneta ja Jarmo
Birrskärin vieraslaituri
Birrskärin vieraslaituri Stenskärissä on uusittu palvelun ja turvallisuuden parantamiseksi. Laituri asennettiin
marraskuussa. Uusi betoniponttoonilaituri on viisi metriä pitempi kuin vanha laituri. Laituri on varustettu
valotolpilla joista saa myös veneisiin maasähkön. Rantautumista helpottamaan on asennettu poijut, muutama
puomipaikka rannanpäähän ja rantaa on ruopattu laiturin pohjoispuolelta ( kaislikko ). Keväällä rakennetaan
myös yksi uusi WC.
Suunnitteilla on myös uusi vierassauna Tistronörenin saareen ( saari venevajojen pohjoispuolella ).
Sauna valmistuu kevääksi 2020.
Birrskärin satamamaksujärjestelmä uusitaan kesään 2019 mennessä.
Tervetuloa tutustumaan Birrskärin uuteen vieraslaituriin !